60m² City Garden - Kompakti kaupunkipiha
Uudistettu ja viihtyisä kaupunkipiha on omistajilleen tärkeä paikka, jossa perhe voi viettää aikaa yhdessä.
Pihan suunnittelu sai alkunsa yksinkertaisesta ideasta - sen omistajat haaveilivat viehättävästä ja vihreästä keitaasta, jossa he voisivat rentoutua ja nauttia luonnon rauhasta keskellä kaupungin vilinää. Suunnitteluprosessi aloitettiin tutustuttamalla omistajat erilaisiin kasveihin ja kukkiin, joita voisi käyttää pihalle istutettavaksi. Toiveena oli käyttää lämpimiä värejä ja muotoja, jotta piha olisi mielenkiintoinen ja kaunis katsella. Tavoitteena oli luoda erilaisia koristekasvialueita, jotka erottuisivat toisistaan ja antaisivat pihalle syvyyttä.
Kiinteä penkkirakenne on pihan selkäranka. Se kokoaa pihan toiminnalliset alueet toisiinsa. Ruokailutilan ja lasten hiekkaleikkialueen väliin haluttiin tehdä pieni tilanjako, joka toteutettiin penkin keskelle puhkaistulla istutusaltaalla. Käytetyistä pihan materiaaleista toinen esiin nouseva elementti ovat isot betonilaatat, joilla oleskelualueita ja kulkuja haluttiin korostaa. Yleisilmettä pehmennettiin laattojen väleissä kiemurtelevilla maanpeitekasveilla.
Asukkailleen pieni piha on kodin lempipaikka. On ihanaa, että kaunis vehreys avautuu kodin sisätiloihin ikkunanäkymien kautta. Parasta pihassa on sen toiminnallisuus ja se, että penkki tarjoaa istahduspaikan puutarhan jokaisessa osassa ja istahtaapa penkille missä osassa tahansa, näkymät ovat kauniit valitun kasvillisuuden ansiosta.