Kumppaniksi kotitalolle
Lauri Ylösen suunnitteleman talon arkkitehtuuri on upean eleetön ja yksinkertainen. Se ei huuda huomiota itseensä, päinvastoin pyrkii kätkeytymään osaksi ympäristöään, mikä lähtötilanteessa tosin oli mahdotonta, sillä tontilta ei löytynyt juurikaan kasvillisuutta, vain tasaista nurmea. Sen sijaan heti tontin viereltä löytyi upeaa metsämaastoa, joka näyttäytyi täydellisenä kumppanina talon arkkitehtuurille.
Tontin lähtötilanne on tuttu monelle uuden kodin rakentaneelle - kun kotitalo vihdoin saadaan valmiiksi ja päästään muuttamaan sisään, piha tehdään nopeasti ympärille sellaiseksi, että sora- ja multapinnat saadaan piiloon. Käytännössä se tarkoittaa siis nurmen vetämistä koko pihaan. Jarppi kertookin, että pihan suurin ongelma on ettei mitään pihasuunnitelmaa ole koskaan ollutkaan. Viheriöivästä nurmikentästä huolimatta piha oli täysin keskeneräinen eikä sen käyttöaste ollut näin ollen kovinkaan suuri. Piha kaipasi siis kipeästi suunnitelmaa, jolla saatiin sidottua yhteen talon eleetön arkkitehtuuri ja tonttia ympäröivä luonto.
Jarpin perheen linjakkaan modernin kotitalon piha oli lähtötilanteessa lähinnä vain nurmikenttä. Asukkaat kokivat, että tontilla oli paljon hyödyntämätöntä pinta-alaa ja sen keskeneräisyys söi pihan käyttöastetta. Taloa kiertävä terassialue oli pihaan nähden liian korkealla, eikä se siksi ollut myöskään kovin turvallinen saatikka helppokulkuinen. Perhe toivoi pihalleen enemmän luonnetta, toiminnallisuuksien järkeistystä ja tontin neliöiden hyödyllisempää käyttöä. Vaikka Jarppi heittikin toiveeksi koko pihan asfaltoinnin, muun perheen puolelta kuului kuitenkin myös pehmeämpi toiveita. Luonto ja "maalaisuus" ovat lähellä asukkaiden sydäntä, perheen äiti toivooi pihalle myös mm. pioneja ja jotain kukkivampaa tuomaan kotoisuutta. Tärkeimmäksi toiveeksi perhe nosti kuitenkin sen, että pihalla ei tarvitse koko ajan varoa, sillä lapsiperheessä leikit ovat tärkeä osa arkea.
Luonnollinen metsänhenki onnistuttiin tuomaan takaisin pihaan metsäsiirännäisellä eli kuntalla maisemoiden. Korkean terassialueen jyrkkää pudotusta muotoiltiin pehmeämmäksi istutusalueiden ja umpikaiteiden avulla sekä terassilta tehtiin selkeät ja turvalliset kulkuväylät eri osiin pihaa. Pihalle istutettiin sekä havu- että lehtipuita, kuin myös kukkivia kaunottaria, mm. runkosyreenejä. Istutuksissa käytettiin paljon luonnonmukaisia kasveja sekä koristekasvillisuutta mm.hortensioita, tuoksuvia jasmikkeita ja perheen äidin toivomia pioneja, jotka näyttävät kerrassaan upeilta metsäisessä ympäristössään. Myös hyötypuutarha toteutettiin luonnonmukaisena ruokametsänä. "Food Forest" istuu hienosti tontin käyttämättömään takarinteeseen ja muodostaa kasvaessaan samalla hyvän suojavyöhykkeen takapihalle. Nurmeakin pihalle jätettiin, mutta nyt sille annettiin selkeämpi ja näyttävämpi rooli takapihan oleskelu- ja leikkipihana.